15. helmikuuta 2015

Tilaustyö ystävälle!


Hi,

This is a wooden box to my friend. Sorry, but this post I made only in finnish but I hope you like the pictures. Hugs, Seikku


Heippa kaikki ihanaiset!

Tein kerran aikaisemmin tällaisen rasian mikä meni pienelle kummitytölleni aarrerasiaksi. Ystäväni Henna näki sen ja ilmeisesti ihastui kovin. Jokin aika sitten hän pyysi, josko minä tekisin sellaisen myös hänen rakkaalle ystävälle. 

Minä otin iloiten haasteen vastaan ja tilasin oitis Klemmarikellarista vähän lisää tarvikkeita. Rasian löytäminen tuotti aluksi vaikeuksia, mutta löysin sen lopulta Masku Koti -liikkeestä. 



Rasia oli siis valmiiksi valkoiseksi maalattu ja siinä oli pieniä vaakaviivoja. Kannessa oli myös tekstiä. Alustin rasian parilla kerroksella gessoa. Ihan kaikkea en halunnut peittää ja sivukuvassa näkyykin alkuperäisiä viivoja kuultaen maalin läpi. Gesson päälle vähän papereita, tekstuuripastaa, pitsiä ja kaikkea mahdollista roinaa, mitä löysin kaapista sekä Klemmarikellarista tilaamiani Finnabairin metallikoristeita. 


Tässä vielä muutama kuva yksityiskohdista ennen kuin rasia saa väriä pintaan. 




Tyttäreni mielestä tämä olisi ollut kaunis näinkin, ilman mitään muuta väriä. Toisaalta kyllä, mutta kaipasin sävyihin vähän yhtenäisyyttä, sitäpaitsi niillä on vaan niin kiva leikkiä!

Näissä kuvissa on sitten jo värit mukana. Valitettavasti kuvat on otettu myöhään illalla ulkona kuistilla, joten ei ihan parhaat mahdolliset kuvat ole, mutta saa niistä jotain käsitystä.







Mistit ovat Lindy's Stamp Gangin joita olen Klemmarikellarista tilannut. Lisäksi on Inka Goldia, helmiä ja kimalletta. Kimallus ei oikein pääse oikeuksiin näissä kuvissa. Sitä oli paljon, sillä mistitkin olivat kimalteisia. Värisävyt ovat kullankeltaisen ja mustan väliltä. 

Pitäisi varmaan harjoitella kuvien ottamista enemmän. Olisi kiva saada välitettyä myös teille se kimallus ja säihke mitä tässä on.

Kiva jos jaksoit lukea!

Terkuin,





2 kommenttia:

  1. Yhtenäinen loppuväri on hieno. Kaunis aarrelaatikko.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis.
    Katsoin moneen,moneen kertaan. Upeeta!
    Millä sinä kiinnität helmet ym.nipelit ja nappeli kiinni?
    Niiiiin siitiä jälkeä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista! Kaikki palaute on tervetullutta :)